torstai 22. elokuuta 2013

Meillekin tänään tippunut postia tasaisin väliajoin. Melkein kuin olisi ollut joulu. Paketit saapuivat polarn o. pyretiltä sekä niilo ilosta! Henkka maukan pakettia odotellaan vielä, mutta sen saapumisessa tunnetusti kestää. Mutta näillä oli kyllä mahtavan nopea toimitus, ei voi kun suositella.
Ja ihan itse olen maksanut nämä.

Niilo ilosta meille saapui Molokidsin toppahaalari, pyxis Ski resort. Jep, se printti kuosi ja se on muuten juuri niin ihana kuin kuvittelinkin. Tänä vuonna Joonatan kun ei vielä rinteeseen pääse, niin täytyyhän sitä fiilistä lääkäristä löytyä ;) Mä olen niin ihastunut tuohon. Siinä on aivan mahtavat heijastimet, vedenpitävyys 10.000mm, lisäksi se on hengittävä ja tuulen pitävä. Haalarin pinta tuntuu liukkaalta, siltä ettei siihen lika helposti tartu vaikka vaalea onkin.
     
Haalari on kokoa 80 ja vielä hieman suuri tuolle 70cm, mutta tässähän on talveen aikaa vielä. Itse olin 1v. 80cm pitkä ja Joonatan kasvaa pari senttiä jäljessä äitiään. Eli luulisin tämän olevan hyvän kokoinen koko talven, ei liian pieni, eikä liian suuri.
      Kokemusta haalareista ylipäätään ei ole kuin vaunuissa nukkuvalla vastasyntyneellä. Hintaahan tällä oli ihan mukavasti (149e)joten toivon tämän kestävän hyvänä läpi talven ja toivottavasti vielä seuraavallekkin. Ja meidän tyyppi ei vielä mikään rymy eetu ole, kun vielä on noin mini.

Molon haalarin kaverina meillä on kaksi osainen setti viime kevät-talvelta. Jonkun autoilu/kauppa takin voisin jostain kappikselta vielä hankkia...

Haalarin olen ajatellut asustaa mustalla. Se rauhoittaa tuota haalaria kivasti. Po.pilta meille saapui lakki haalarin kaveriksi. Hansoista ei ole hajuakaan, millaiset kannattaa tuon ikäiselle olla?! joten ne jätin vielä tilaamatta. Mutta hattu on oikein ihanan mallinen tuoksuinen ja lippoineen, otin meille koon 44/46 ja pojan pää nyt 43.5 ja vielä oli reilun kokoinen pipo.

Meidän talvi on aikalailla kasassa siis!  Jonkinlaiset kengät ehkä pitää vielä hankkia... Kuvat ovat nyt mitä ovat. Tabi kuvia siis. Oli vaan pakko tulla jakamaan nämä ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti